keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kisut. :)

Hyvää keskiviikkoa kaikille.
Täällä on ihana ilma.. Aurinko paistaa ja pakkaslukemat ei onneksi ole mitkään järkyttävän suuret.

Ajattelin että voisin hieman kertoa noista meidän eläimistä ja ajattelinkin aloittaa meidän kisuista.

Meillä on siis kaksi kissaa, toinen on kuuden vanha leidi ja toinen kahden vanha nuorimies. Ovat luonteeltaan sitten niin erilaisia. Tämä meidän rouva on sitten niin oman arvonsa tunteva tapaus. :) Hänen emänsä oli persialainen, että se hieman selittää asiaa. :) Häntä ei syliin saisi ottaa, jos hän niin itse ei halua ja ulos hän ei pakkasilla mene. :) Kun vuodenaika vaihtuu kevääksi, niin johan rupee neiti työntämään nokkaa ulos innolla. Asutaan siis ihan maalla, joten meillä noi kissat saavat vapaasti olla ulkona, jos niin tahtovat. :) Meidän koirista hän ei myöskään kovinkaan suuresti välitä. Toimeen tulevat, kun on pakko. :)  Meidän herra taas sitten on sellanen sylikissa, että koko ajan täytyisi jonkun silitellä ja änkee kyllä sohvalle viereen, jos huomaa tilaisuuden tulleen. Ei tarvi herraa kun päin katsoa alkaa hän kehräämään ja tulee puskemaan jalkoja minkä ehtii. :) Meidän koirien kanssa hän leikkii kovasti ja välillä mietinkin luulekohan hän olevansa koira. :) Ei ainakaan sentään vielä ole haukkunut. ;) Ulkona hän viihtyy myös erittäin hyvin.. Välillä olen joutunut häntä toppuuttelemaan, kun olisi niin menossa ulos ja pakkasmittari näyttää 25 astetta.. Silloin olen kyllä laittanut oven visusti hänen nenän edestä kiinni ja patistanut kaverin takaisin sisätiloihin. :) Ilkeä täti olen varmaan hänen mielestä. :)


Meidän leidi. :)

Linssilude. :)


Tässä oli vielä kuvat karvakavereista. :)

Toivottelen kaikille oikein hyvää ja aurinkoista päivänjatkoa.

L

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kommentit ois kivoja.. :)

Ois mukava jos jättäisitte jotain kommenttia, kun käytte kurkkimassa sivuja. :) 
Niitä ois mukava sit lueskella ja kuulla myös teidän mielipiteitä sisustus jutuissa.

Nyt telkkarin ja iltapalan pariin. :)

L

Lisää kuvia.. :)

Tässä näkyy ne tabletit kun ostin viimeviikon shoppailu reissulta ikeasta.

Tämän hyllykön löysin paikallisesta liikkeestä.



Tämä kuva otettu keittiössä, eli keittiö siis sijaitsee ruokailutilan välittömässä yhteydessä.


Lisää shoppailun löytöjä. Suloiset suola- ja sokeri sirottimet.


Keittiön kello. Tykkään tästä tosi paljon. :)

Ruokailutilan astialipasto.

Jaahas..

Nyt on kyllä mennyt aivan liian pitkä aika kun viimeksi olen tänne kirjoitellut.. Melkein puoltoista kuukautta.. ohhoh..
Jos jotain nyt yrittäis raapustella..

On ollut sitten niin kovat pakkasilmat täällä suunnalla että.. Ei paljon nokkaa ole ulos tohtinut työntää.. Ratsastamaankaan ei ole kunnolla päässyt kun on tosiaan pakkaslukemat hiponeet pilviä..
Ollaan sitten sisällä koitettu lasten kanssa touhuta kaikennäköstä kivaa, tai oikeastaan esikoisen kanssa, kun on toi pienempi vasta neljä kuukautta, niin hänen aika kuluu pitkälti nukkuessa ja syödessä. :)

Esikoisen neljä vuotis synttärit vietettiin joku aika sitten ja tuntuu se vaan niin oudolta, että tuo pikkuinen on jo niin iso tyttö. <3

Sisustus ostoksilla olen myös käynyt muutaman kerran. Ikeassa kävin äitini kanssa viimeviikolla ja paikallisia sisustusliikkeitä olen kierrellyt ja hieman jotain löytänytkin. Voisin lisäillä muutaman kuvan löydöistäni ja on tuo olkkarikin hieman muuttunut noista viime kuvista. ;) Mulla on jo pidempään ollut musta , valkoinen ja harmaa pää- ja mieli värejä sisustamisessa ja se näyttää vaan edelleen jatkuvan. Musta ja valkoinen tuo keskenään mielestäni kivan kontrastin ja niihin on helppo lisäillä muutamia väripilkkuja, kuten ikeasta ostamani vaaleansiniset ruokapöydän tabletit.

Joo, mutta jos lisäilisin muutaman kuvasen tänne ja yritän jatkossa käydä kirjoittelemassa useammin. :)

Mukavaa pakkaspäivän jatkoa kaikille.

L

Tässä siis hieman päivitettyä olohuonetta. :)



Lattialle jäänyt kuvaa piristämään koirien lelu. :)

tiistai 11. tammikuuta 2011

Olohuonetta..

No niin.. Ajattelin kokeilla kuvien lisäämistä tänne ja päätin aloittaa meidän olohuoneella.
Meidän olohuoneessa on pääasiassa valkoista, harmaata ja mustaa.
Muutama väripilkku löytyy tyynystä, kahdesta taulusta ja kynttiläkipoista.
Valkoinen nahkasohva olisi kiva, mutta meillä kun on noita lemmikeitä ja kaksi lasta, niin en tiedä kuinka järkevä hankinta sellainen olisi.. Vaikka taitaa ne nahkasohvat ja pesuaineet nykyään olla sellaisia, että ne saa helposti pidettyä puhtaana.
Eipä se sohva silti ole mikään tämän hetken asia, koska toi meidän sohva on aika uusi ja tykkään siitä kyllä kovasti.







Taitaa joku muukin tykätä sohvasta. ;)



Siinä näkyy nuo muutamat väripilkut..







Tykkään tosi paljon tästä lampusta jonka löysin yhdestä lamppuliikkeestä. Lähti silloin heti mun muukaani. :)












Toivottavasti kuvien laitto onnistui.. :)

Kuullaan taas ja öitä kaikille.

L